Professori Jorma Panula oli opettamassa muusikoille orkesterin johtamista Hämeenlinnassa 18.1.2011. Seurasin opetusta, jonne yleisöllä oli koko päivän vapaa pääsy. Minulla oli tilaisuus tauolla keskustella Jorma Panulan kanssa siitä, mitä on olla kapellimestari.
”Se ei ole tanssia”, sanoi Panula viitaten edellä esiintyneeseen mestarikurssilaiseen, joka johti orkesteria italialaisella temperamentilla. Panula istui keskellä orkesteria vastapäätä kapellimestariopiskelijaa ja vahti italialaisen jokaista askelta kuin Tähtien sota -elokuvan Yoda oppipoikansa valomiekkaopintoja. Yodan viisas kasvojen ilme on kuulemma matkittu matemaatikko Albert Einsteinin kasvoilta. Yhtä hyvin sen olisi voinut poimia Jorma Panulan kasvoilta!
Kapellimestarin työ on monitahoista ja vaatii pitkää opiskelua. Partituurit on opeteltava omin päin jo ennen orkesterin eteen menemistä. Panula pahoitteli sitä, että kapellimestarit saavat harvoin tarpeeksi aikaa oman instrumenttinsa eli orkesterin harjoittamiseen. Yksittäisen soittimen soittaja harjoittelee tuntikausia päivässä. Kapellimestari ei saa sellaiseen mahdollisuutta. Kuka sitten haluaa kapellimestariksi? Jorma Panulan mukaan muusikosta tulee kapellimestari, kun hänellä on tarve ja halu ilmaista enemmän musiikilla kuin mitä yksittäisellä soittimella on mahdollista ilmaista.
Musiikki hahmotetaan orkesterille ilmeiden ja eleiden kautta. Panulan mielestä musiikki soitetaan. Sitä ei voi orkesterille puhua. Aivan yksinkertaista tällaisen työn sisäistäminen ei ole. Panulan Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon opettajan aikoina ei ole kelloon tuijotettu vaan töitä on tehty niin kauan kuin tarve on vaatinut. Siinä lienee suomalaisten kapellimestarien huippuosaamisen ja menestyksen yksi salaisuus.
Menestystarinasta voi lukea lisää Vesa Sirénin kirjasta Suomalaiset kapellimestarit.
- Eliisa
Tekstit
Radiovinkkaus ala Arja-täti
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti