Hämeenlinnan kaupunki on kuntaliitosten myötä kasvanut merkittävästi. Merkittäviä vuosilukuja liittyy myös oman elämäni kautta kuntaliitoksiin. Jos olisin syntynyt vaikkapa kolmea kuukautta aikaisemmin, olisi syntymäpaikakseni merkitty Hämeenlinnan maalaiskunta, koska asuimme silloin Virvelissä. Synnyin maaliskuussa, joten olen syntyperäinen hämeenlinnalainen.
Seuraava kuntaliitos tapahtui vuoden 1967 alussa, kun osa Vanajaa liitettiin Hämeenlinnaan ja samana vuonna maaliskuussa aloitin työni kirjastossa. Kuntaliitoksen myötä Vanajan pääkirjasto ja ainakin Kirkonkulman sivukirjasto lakkautettiin. Oliko muita sivukirjastoja, en enää muista. Vanajan pääkirjasto sijaitsi Lukiokadulla ja toimi kirjaston varastona ennen Maakunta-arkiston muuttoa Arvi Karistonkadulle. Kirjastoauto korvasi Vanajan kirjastoja ja aloitti vuonna 1968 kiertää kaupungin reuna-alueilla. Viimeisin kuntaliitos vuonna 2009 vaikutti elämääni myös merkittävästi. Työelämän muutos oli suurin. Yksityiselämässä liitos merkitsi lähinnä monen luottamustehtävän loppumista sekä palveluiden siirtymistä muualle.
Työelämässä tapahtui merkittävä muutos jo vuonna 1984, kun aloitin työni Tuuloksen kirjaston sivutoimisena kirjastonhoitajana, 19 h/vko. Kirjasto oli avoinna ma-pe klo 16.30-19.00 eli 2,5 h/pv. Sisätyöaikaa oli 6,5 h viikossa. Kiirettä piti, kun Detroit-järjestelmä oli käytössä ja kaikki mahdollinen kirjastotyö piti yrittää tehdä sisätyöaikana.
Kirjahankinnat tein alkuaikoina lauantaisin käydessäni perheen kanssa ostoksilla Hämeenlinnassa. Ei kulunut siihenkään työaikaa, eikä syntynyt matkakuluja! Ihmetellä täytyy, kuinka ”joustava” sitä on ollut! Lähinnä kai innokas! Innokkuutta riitti kirjaston hoitamiseen. Kirjastoa hoiti kuin omaa yritystä.
Sivutoiminen kirjastonhoitajan virka muuttui päätoimiseksi kirjastosihteerin viraksi vuoden 1986 kirjastolakimuutoksen antaessa siihen mahdollisuuden. Kirjastolaki on muuttunut senkin jälkeen ja virkanimike, mutta sain olla virassani kuntaliitokseen saakka. Liittyminen Hämeenlinnaan muutti viran työsuhteeksi ja tehtävät myös muuttuivat lähinnä asiakaspalveluksi ja kokoelman hoidoksi.
Ympyrä sulkeutui kirjastotyön osalta. Aloitin Hämeenlinnan kaupungin viranhaltijana ja todennäköistä on, että myös jään eläkkeelle lähivuosina Hämeenlinnan kaupungin palvelusta.
- Mirja

0 kommenttia:
Lähetä kommentti