Yle Radio Häme lähettää noin kerran kuukaudessa, perjantaisin, Nenä kirjassa -keskusteluohjelmaa. Tämänpäiväisessä ohjelmassa syvennytään Merete Mazzarellan runsaasti keskustelua herättäneeseen teokseen Illalla pelataan Afrikan tähteä.
Kyseinen teos on kirjoitettu isoäideille ja lapsenlapsille:
Tämä kirja kertoo siitä, millaista on, kun on lapsenlapsia, ja millaista on olla lapsenlapsi. Tämä kirja kertoo, millaista eri sukupolvien väliset suhteet voivat nykyään olla. Ja se kertoo arvoista (Mts. 9.)
Auts.
Tässä vaiheessa sellainenkin lukija, joka ei ole tutustunut Mazzarellan aikaisempaan tuotantoon, aavistaa, ettei Illalla pelataan Afrikan tähteä olekaan harmiton ja kevyt kirja. Se ei ole ylistys perheelle. Ja vaikka teos onkin mukaansatempaava ja nopea luettava, ja vaikka siinä onkin valtavasti hauskoja lasten tokaisemia viisauksia (ja aikuisten tokaisemia tyhmyyksiä), ja rakkautta, se ei missään nimessä ole Mark Levengoodia.
Ihailen Merete Mazzarellan rehellisyyttä. Hän ei todella päästä itseään helpolla, eikä läheisiään. Kirjaa lukiessaan mietin monta kertaa, voiko näin kirjoittaa? Tai tarkemmin, voiko näin kirjoittaa miniästään? Sanoisin että voi ja pitää. Itse en varmuudella siihen pystyisi, mutta fantastista, että joku on sen tehnyt.
Jos kuulit ohjelman tai olet lukenut teoksen, niin kommentoi! Kerro, mitä pidit kirjasta, mitä ajatuksia se herätti sinussa, tunnistitko itsesi vai asetuitko vastarintaan?
Tekstit
6 kommenttia:
Minusta Mazzarella vaikutti ajoittain kirjassa kovin pikkumaiselta. Hyvin pienet sattumukset - kuten se, että miniä puhui puhelimessa Mazzarellan tullessa kylään, eikä heti lopettanut puhelua tervehtiäkseen - hän näkee merkkinä jonkinlaisesta epäkunniottavasta tai torjuvasta asenteesta.
Lukiessani minulle tuli välillä kiusallinen olo; minusta tuntui, että Mazzarella oli varhain luonut tietynlaisen kuvan miniästään ja sitten sovitti täysin viattomiakin tapahtumia siihen luomaansa kuvaan.
Tuo sama seikka nousi esiin myös keskustelussa. Marja muistaakseni piti kummallisena sitä, että Merete paheksui sitä, että väillärin juuri valmiiksi saanut Jenny suri sitä, ettei voinut juhlia tilaisuutta ystäviensä kanssa.
Tämän vuoden nauttivin lukukokemus. Olen samaa ikäluokka, joten kohteliaisuussäännöt ehkä vanhanaikaiset. (puhelu) Keskustelut lasten kanssa viisaita, suhde miniään tyylikäs, pikemminkin tunsi itsensä syrjityksi, siitä huolimatta toimi, ajatteli ymmärtävästi,
Uskoisin, että lukijan ikäkin vaikuttaa lukukokemukseen. Keskustelukumppanini radiossa samaistuivat enemmän anoppiin, minä taas suhtauduin teokseen huomattavasti konservatiivisemmin, koska samaistuin Jennyyn, miniään.
Minä pidin kovasti tästä Mazzarellan kirjasta, niin kuin olen pitänyt hänen muistakin teoksistaan. Ehdin elää miniänä 37 vuotta, anoppina elämisen kokemuksia on vasta viiden vuoden ajalta. Näiden molempien kokemusten perusteella ymmärsin hyvin Mazzarellan tunteet miniäänsä kohtaan, joka minusta vaikutti turhan piittaamattomalta anopistaan.
Toisaalta tämä kirja puhui minulle suvaitsevaisuudesta uusia perheenjäseniä kohtaan. Sitä niin mielellään ajattelee niin, että oman perheen tavat ja käytännöt ovat kaikkein parhaita ja perheeseen tuoevat uudet ihmiset eivät oikein käsitä, kuinka tulee olla. Mazzarella tuntui hyvin käsittävän myös taämän rajoittuneen puolen omasta käytöksestään.
"Sitä niin mielellään ajattelee niin, että oman perheen tavat ja käytännöt ovat kaikkein parhaita ja perheeseen tuoevat uudet ihmiset eivät oikein käsitä, kuinka tulee olla. Mazzarella tuntui hyvin käsittävän myös tämän rajoittuneen puolen omasta käytöksestään."
Hyvin kiteytetty! Mazzarella ei päästä itseäänkään vähällä ja siinä on varmaankin oikeutus kirjoittaa myös muistä lähimmäistä armottoman tarkkanäköisesti.
Lähetä kommentti