Tänne voisin muuttaa

Fallingwater on Frank Lloyd Wrightin 1930-luvulla suunnittelema talo vuoristossa, Pittsburghin lounaispuolella.

Talon tilasi Kauffmannin kauppiassuku, joka - kuten monet muutkin pittsburghilaiset - halusi vapaa-aikanaan vaihtaa teollisuuskaupungin savut raikkaaseen vuoristoilmaan.

Kauffmannit olivat mielistyneet Bear Run -nimisen vuoristojoen rantamaisemiin ja halusivat rakennuttaa vakituisen loma-asuntonsa sinne. Wright ei tyytynyt siihen, että kaunis vesi olisi näkynyt olohuoneen ikkunasta, vaan hän halusi enemmän: joesta ja sen putouksesta tuli osa rakennusta.

Fallingwaterin sivut esittelevät upeaa taloa ja sitä ympäröivää luontoa hienosti. Etusivu aukeaa lähes valkoisena, mutta ensimmäiset loistavat kuvat saa esille liikuttelemalla hiirtä otsikoiden päällä.

Katso myös Makupalojen muut nykyarkkitehtuurilinkit.

Oheistoimintaa ja rakkaita terveisiä

Tuomelan martat ja Tuomelan kirjasto järjestivät jo kuudetta kertaa yhdessä kranssi-illan. Viiden euron materiaalimaksua vastaan askartelijat saivat valmistaa ohjatusti kranssin luonnonmateriaaleista esimerkiksi ulko-oven tai haudan koristeeksi.

Olin ensimmäistä kertaa itse mukana asiakkaana, en virantoimituksessa, ja kötöstykseni koristavat nyt parveketta. Pahoittelen kuvan laatua, lokakuun aamut syttyvät hitaasti.

Kirjasto ja Tuomelan Martat ovat kyllä löytäneet synergia-etuja! Kirjastolta ollaan käyty kirjavinkkaamassa Marttojen kokouksessa, kirjasto on taas voinut tarjota Martoille tiloja heidän toimintaansa varten. Kranssi-illan aikana kirjaston palveluita ja Marttojen toimintaa mainostettiin myös hienovaraisesti pihkasormisille puuhanaisille, ja uskon, että kuulijakunta oli otollista sekä meidän, että Marttojen sanomalle. Kirjasto haluaa toki houkutella palveluidensa piiriin myös niitä ryhmiä, jotka eivät tavallisesti kirjastoa käytä. Kirjaston tyypillisin asiakas on kuitenkin edelleen keski-ikäinen nainen, jolle haluaisin nostaa pimenevässä syysillassa maljan. Olet meille aivan korvaamaton, ja haluamme edelleen palvella Sinua mahdollisimman hyvin!

* * *

Edellisen kranssi-illan tuoton Tuomelan Martat lahjoittivat Tuomelan kirjastolle. Saadulla lahjoituksella kirjasto hankki kokoelmiinsa lasten lainattavia pihaleikkivälineitä: jalkapalloja, twistejä, hyppynaruja, hula-vanteita sekä pari peliä sisällä pelattavaksi.

Pihaleikkivälineiden kysyntä on ylittänyt kaikki odotuksemme. Frisbeet käytettiin loppuun, toinen hula-vanne alkaa olla jokseenkin viutilo ja twist on saanut uuden elämän "sokkelonaruna". Ennen kirjaston avaamista saattaa postilaatikosta kuulua huhuilu: "Avatkaa jo pliis, mä haluaisin sinisen jalkkiksen."

Sanotaan, että kirjasto on mielen apteekki. Sanotaan myös, että terve sielu asuu terveessä ruumiissa. Siksi meillä saatetaan toisinaan myös pyöräyttää hulaa ja kranssia.

Kiitos Tuomelan Martat!

Sisäinen maalaiseni

Luin Stephen Boothin uusimman teoksen Kuolon paikka, bussissa silmäilin Outi Nyytäjän muistelmia Maailman laidalta eli Bretagnesta. Oivalsin jotain. Tajusin olevani kaupungissa asuva maalainen.

Kuinka kaupungissa asuvan maalaisen sitten tunnistaa?

Kaupungissa asuvan maalaisen mielestä infrastruktuuri ja joukkoliikenne ovat hienoja asioita. Toimiva paikallisliikenne on jotakin aivan ylellistä! Bussikortin käyttäminen on hienoa. Se, että elokuviin voi vain kävellä, on hienoa. Katuvalot ovat hienot (vaikka ei niitä nyt tarvitsisi yökaudet polttaa). Kaupunkilainen ei tunne käsitettä "paikallisliikenne", tai "linja-auto". Hän liikkuu bussilla tai dösällä. Maalainenkin voi yrittää samaa, hän sanoo "Mänin dösällä", mutta se ei oikein kuulosta hyvältä.

Maalainen ei tingi mukavuudestaan kaupungissakaan. Kaupunkilaiset voivat toki kiertää rantareittiä kuoripuvussa ja saumattomissa lämpöalusvaatteissa. Maalainen vetää kylmien kelien tullen jalkaansa sihisevät toppahousut, mielellään henkselimalliset, ettei ristiselkä saa kylmää. Toppahousuja voi sitten huoletta käyttää vappuun asti. Sitten vaihdetaan kesähousut ja remmikengät, vaikka olisi miten kylmä.

Maalainen ei myöskään anna ainakaan pienempien kaupunkien hämätä. Hän huomaa äkkiä, että tunnistaa ihmisiä ihan samalla tavalla, kuin kotona Joroisissa tai Sipisilläkin. Silloin maalainen heilauttaa kättään tunnistamisen merkiksi, tai pahempaa, lyöttäytyy vaihtamaan kuulumisia. Jos kaupunkilainen ei ymmärrä lisätä maalaisen informaation määrää, maalainen vainoaa häntä aina samoilla kuulumisilla. Jos maalainen on nähnyt kaupunkilaisen vaikka eläinlääkärin odotushuoneessa, hän kysyy aina "Miten koira jaksaa?", kunnes tuntee kaupunkilaisen niin hyvin, että voi kysyä myös "Miten lapsi jaksaa?" tai "Miten se organisaatiouudistus on teidän firmassa sujunut?". Kannattaa vaan avautua. Maalaiset ovat tuttavallisuudessaan sitkeää sorttia.

Stephen Boothin kirjoissa maalaisuutta edustaa konstaapeli Ben Cooper, joka henkiset saappaat ovat pysyvästi jumissa Peak Districtin rapautuneiden kalkkikivien välissä. Antagonisti on Cooperin esimies Diane Fry ja herkulliseksi asetelman tekee melko syvällä pinnan alla höyryävät tunteet. Dramaturgi Outi Nyytäjä taas pääsi Bretagnessa kosketuksiin universaalin maalaisuuden kanssa. Bretagnessakin rakastetaan pottua ja sika syödään sorkkia myöten. Siinä mielessä Bretagne on ihan yhtä kaukana Pariisista kuin Joroinenkin.

Kirjamessupäivä muutamana pallukkana

• Junamatkalla mietimme, mistä saisi halvalla pellavaa (Viipurista?), ja kuka ompelisi siitä sellaisia hienoja retalekaapuja.
• Jouni Hynynen on kyllä sympaattinen, ja kun se puhuukin sillai mie ja sie... Mutta en silti kiskoisi sitä parrasta.
• A. W. Yrjänä on kasvanut vihaisesta nuoresta miehestä vihaiseksi keski-ikäiseksi mieheksi. Aki on kirjoittanut päiväkirjansa kirjaksi, joka kustannustoimittajan mielestä on kuin romaani.
• Palautteisiin vastaaminen on luova prosessi. Siitä syntyi CMX:n henkinen keikkabussi.
• Miksi ei keksi mitään järjellistä sanottavaa ihailemalleen kirjailijalle pyytäessään nimmaria? Niin kuin esim. että ystäväni pojan mielestä olet paras kirjailija, heti Stephen Kingin jälkeen.
• Kumpi on parempi Viivi ja Wagner vai Fingerpori?
• Jarkko Sipilä ei onneksi ottanut rikoskirjansa aiheeksi vaalirahoitusta tai kidnapausta. Todellisuushan on joskus kertomakirjallisuutta ihmeellisempää.
• Chili sopii ihan kaikkeen.
• Niin ja kirjat! Kirjat ovat kyllä kauniita, niitä on ihanaa hipelöidä. Ja niitä saa lainaksi kirjastosta.

Kirjaston editointitilan Grand Opening!

Vanhoja kotivideoita on ihana katsella, mutta VHS-soittimet alkavat olla jo harvassa. Lapsena äänitetty kasetti on jäänyt hyllyyn pölyttymään, kun mistään ei löydy soitinta. Diakuvatkin ovat jääneet katsomatta. Joko odotat malttamattomana, koska pääset digitoimaan vanhat diat, kotivideot, kasetit ja LP-levyt?

Kovasti kysytty pääkirjaston editointitila aukeaa yleisölle tiistaina 13.10. klo 13. Editointitilassa kirjaston asiakkailla on mahdollisuus tallentaa ilmaiseksi digitaaliseen muotoon ääni- ja kuvatallenteita.

Editointitilan käyttöön saa ensimmäisellä käyntikerralla opastuksen, jonka jälkeen tilassa työskennellään itsenäisesti. Ensimmäisen käyttökerran varaukset kirjaston infopisteestä (03) 621 3040 tai suoraan Merja Nummelta (050) 3046 561.

Aikaa digitointiin kannattaa varata reilusti. Videoita digitoidessa menee vähintään videon kestoaika. Jos filmiä haluaa sen jälkeen muokata, voi mennä toinen mokoma. Kun editointinälkä kasvaa syödessä, netti on pullollaan ohjeita. Niitä voi etsiä esimerkiksi Makupalojen kautta haku sanalla editointi.

Karkkia sielulle

Jukolan kirjastoon on tullut ihania uusia kirjoja <3!

Yoshiko Tsukiorin Ihanat mekot ja tunikat -teoksessa on yksinkertaisia ja koruttomia ompeluohjeita vaatteisiin, jotka sopivat erinomaisesti kaltaiselleni kerrospukeutujalle. Uppoudu siis haaveillen valokuvien seesteiseen, viileäsävyinen maailmaan, juo kuppi valkoista teetä ja unohda vihamielinen suhteesi oranssiin toyota-ompelukoneeseen, johon on mennyt piru.

Judith Moren Pretty Little Things to Make on 50-luvun tyylistä pitävän unelma. Ohjeilla syntyy vaikkapa pitkäraajainen apinalelu tai nostalgiset kehäkukankeltaiset neulehaalarit taaperolle. Kuvituskuvina on muun muassa viehkoja vintage-postikortteja vanhojen painokankaiden kuoseja.

Virginia Besanconin Aurinkokeittiöni on kenties kaunein keittokirja, jonka tiedän. Välimerelliset kasvisruokaohjeet ovat huumaavan värikkäitä ja niissä maistuu tuoreet yrtit, vihannekset ja hedelmät sekä laadukkaat öljyt. Ohjeet eivät ole monimutkaisia: neliväriseen paprikasalaattiin tule neljä eriväristä paparikaa, suolaa, mustapippuria, valkosipulia ja oliiviöljyä. Paparikat paahdetaan kuumassa uunissa ja annetaan vetäytyä öjyn ja mausteiden kanssa. Nam.

Tervetuloa tyhjentämään uutuushyllyt Jukolan kirjastoon!

Häme-Wiki on verkkopaikka hämäläiselle kotiseutuihmiselle

Torstaina 17.9. järjestettiin ensimmäistä kertaa avoin Häme-Wiki tutuksi! -opastustilaisuus Hämeenlinnan pääkirjastolla. Vielä alkuviikosta näytti siltä, että ketään ei ole tulossa. Torstaiaamuna alkoi puhelin soida. Loppujen lopuksi paikalla oli viisi innokasta oppijaa.

Kävimme läpi, mikä Häme-Wiki on, mitä sinne saa kirjoittaa, miten sinne kirjaudutaan ja ennen kaikkea miten kirjoittaminen tapahtuu. Lisäksi harjoittelimme kuvan lisäämistä. Periaatteessahan wikin käyttö ei ole monimutkaista, mutta tunnusten luominen ja kokeilu vaativat kuitenkin alussa ponnistusta.

Jokainen osallistuja teki oman sivunsa ja tuotokset ovat nyt nähtävillä osoitteessa www.hamewiki.fi. Opettajan arvailujen varaan jää, onko käyttäjätunnuksen vai artikkelin otsikon keksiminen vaikeinta.

Häme-Wiki tutuksi! -tilaisuuksia järjestetään pääkirjaston atk-luokassa joka toinen torstai klo 17-19 aina marraskuun loppuun asti. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Ilmoittautumalla ennakkoon (merja.nummi(at)hameenlinna.fi, 050-3046 561) varmistaa itselleen paikan. Mukaan voi ottaa tietoa ja tarinoita Kanta-Hämeestä ja kuvia digitaalisessa muodossa.

Merja Nummi
Projektityöntekijä