maanantai 7. maaliskuuta 2011

Jää hyvästi


Olemme päättäneet jättää kirjaston blogin historiaan. Lokikirja perustettiin jo vuonna 2007. Alkuaikoina sen päivittämisestä vastasi suurelta osin silloinen kirjastonhoitajamme Jenni Kyllönen-Peltoniemi. Iso kiitos kuuluu siis Jennille! Sittemmin saimme henkilökunnastamme suuren joukon innostumaan kirjoittamisesta, ja blogi karttui erilaisilla, mielenkiintoisilla teksteillä. Viime vuonna niitä julkaistiin kaikkiaan 44 kappaletta, suunnilleen yksi viikossa. Tilastojen mukaan blogiamme on käyty lukemassa keskimäärin 300-400 kertaa kuukaudessa.

Nyt kuitenkin katsomme, että blogi on tehtävänsä tehnyt. Olemme todenneet, että kirjastolla voi olla oma blogi ja olemme oppineet bloggaamaan. Päätimme keskittää jatkossa tämäntyyppisen sisällöntuotannon verkkokirjastoomme. Julkaisemme siellä henkilökunnan vinkkejä, teemanäyttelyitä ja kirjaston uutisia.

Jääkää siis hyvästi. Kiitämme kaikkia lukijoitamme ja kommentoijia!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Vähä tammi*


"Jos ei pauku Paavalina,
eikä kylmä Kynttelinä,
kylmää kynnet kyntäjältä"

Olen talven ja pakkasten lapsi. Syntymäpäiväni on tammikuun alkupuolella, silloin, kun yleensä alkavat talven kipakimmat pakkaset. Johtuisiko siitä, etteivät viime viikkojen kylmät kelit ole tuntuneet kestämättömiltä vaan olen nauttinut täysin rinnoin kirpakan kuulaista pakkaspäivistä ja ihanasta (kevät)talven auringonpaisteesta, joka saa hanget hohtelemaan ja puiden jäätyneet oksat kimaltelemaan kristallien lailla. Helmikuu onkin saanut nimensä juuri näistä luonnossa helkkyvistä jäähelmistä.

Vanhan kansan mukaan loppiaisesta alkoivat "selkäviikot", jotka muodostivat talven ja vuodenkierron huipun. Talven selkä katkesi tammikuun puolivälissä ja siirryttiin odottamaan kevättä. Tosin hitaat hämäläiset ajoittivat talven selän katkeamisen Kustaa Vilkunan mukaan vasta "Sipiin" (Pyhän Sigfridin päivä 15.2.).

Vaikka talven selkä onkin jo katkennut, on helmikuu vuoden kylmin ja usein myös pyryisin kuukausi. Jos helmikuu sattuisikin olemaan lauha, voidaan odottaa että maaliskuusta tulee entistä kipakampi. Vanhan kansan sanoin: "Helmikuun helpot päivät maaliskuussa maksetaan" ja "Helmikuun suoja, nälän tuoja". Helmikuussa kannattaa perimätiedon mukaan myös pitää silmällä ruukkukasveja. Mikäli ne alkavat jo helmikuussa kasvaa, voidaan pitää varmana, että kevät tulee aikaisin.

Erityisen tärkeä päivä tulevan vuoden sään ennustamisen kannalta on ollut kynttilänpäivä (2.2.). Yllä oleva sanonta on yksi yhdeksääkymmentä lähenevän ukkini vakioita. Se siis tarkoittaa sitä, että jos Paavalin päivänä (25.1.) ja kynttilänpäivänä on leutoa, on odotettavissa pitkä ja kylmä kevät joka pitkittää peltotöiden aloittamista. Vanha kansa on myös tarkkaillut ensimmäistä suojasäätä kynttilän jälkeen, sillä siitä on katsottu olevan yhdeksän viikkoa jäiden lähtöön, kymmenen viikkoa kyntöön tai kaksitoista viikkoa ohran kylvöön.

Varsinainen kevättalvi alkaa Talvi-Matista (24.2.). Matista on sanottu muun muassa, että "Matti olisi muuton kova mies, mutta toinen silmä vuotaa". Kevätaurinko alkaa siis jo toden teolla lämmittää ja vajuttaa talven aikana kertyneitä lumia. Matin parralla taas tarkoitettiin räystäistä riippuvia jääpuikkoja. Mitä pidempi parta räystäästä riippuu, sitä pidemmäksi kevät venyy. Jos taas Matin päivänä pyryttää, tulee ennen kunnon kevättä vielä seitsemän ukkopyryä ja neljätoista poikapyryä. Saas nähdä, millaisen kelin Matti tuo tänä vuonna!

Lisätietoa vanhan kansan vuodenkiertoon liittyvistä sanonnoista ja tavoista löytyy esimerkiksi Kustaa Vilkunan mainiosta Vuotuisesta ajantiedosta sekä Antto Laihon Wanhan kansan merkkipäivät -kirjasta, jotka molemmat ovat olleet tämän tekstin pohjana.

- Anu

* Ennen vanhaan helmikuuta on kutsuttu myös nimellä vähä tammi, kun tammikuu taas kulki ison tammen nimellä.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Jorma Panula opetti Raatihuoneella


Professori Jorma Panula oli opettamassa muusikoille orkesterin johtamista Hämeenlinnassa 18.1.2011. Seurasin opetusta, jonne yleisöllä oli koko päivän vapaa pääsy. Minulla oli tilaisuus tauolla keskustella Jorma Panulan kanssa siitä, mitä on olla kapellimestari.

”Se ei ole tanssia”, sanoi Panula viitaten edellä esiintyneeseen mestarikurssilaiseen, joka johti orkesteria italialaisella temperamentilla. Panula istui keskellä orkesteria vastapäätä kapellimestariopiskelijaa ja vahti italialaisen jokaista askelta kuin Tähtien sota -elokuvan Yoda oppipoikansa valomiekkaopintoja. Yodan viisas kasvojen ilme on kuulemma matkittu matemaatikko Albert Einsteinin kasvoilta. Yhtä hyvin sen olisi voinut poimia Jorma Panulan kasvoilta!

Kapellimestarin työ on monitahoista ja vaatii pitkää opiskelua. Partituurit on opeteltava omin päin jo ennen orkesterin eteen menemistä. Panula pahoitteli sitä, että kapellimestarit saavat harvoin tarpeeksi aikaa oman instrumenttinsa eli orkesterin harjoittamiseen. Yksittäisen soittimen soittaja harjoittelee tuntikausia päivässä. Kapellimestari ei saa sellaiseen mahdollisuutta. Kuka sitten haluaa kapellimestariksi? Jorma Panulan mukaan muusikosta tulee kapellimestari, kun hänellä on tarve ja halu ilmaista enemmän musiikilla kuin mitä yksittäisellä soittimella on mahdollista ilmaista.

Musiikki hahmotetaan orkesterille ilmeiden ja eleiden kautta. Panulan mielestä musiikki soitetaan. Sitä ei voi orkesterille puhua. Aivan yksinkertaista tällaisen työn sisäistäminen ei ole. Panulan Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon opettajan aikoina ei ole kelloon tuijotettu vaan töitä on tehty niin kauan kuin tarve on vaatinut. Siinä lienee suomalaisten kapellimestarien huippuosaamisen ja menestyksen yksi salaisuus.

Menestystarinasta voi lukea lisää Vesa Sirénin kirjasta Suomalaiset kapellimestarit.

- Eliisa

Miksi kirja poistetaan?

On taas poistomyynnin aika. Seuraava poistomyyntitapahtuma järjestetään Hämeenlinnan pääkirjastossa Lainan päivän kunniaksi 8.2. ja 9.2. Myynnissä on valtavat määrät kirjaston eri toimipisteistä poistettua aineistoa. Olen aivan varma, että yksi tai useampikin innokkaista ostajista ihmettelee joko ääneen tai hiljaa itsekseen, miksi tämäkin hyvä kirja on poistettu kirjaston kokoelmasta.

No, siihen on useampiakin syitä.

Huono kunto. Jos sivut ovat likaiset, irrallaan tai täynnä alleviivauksia, koira on pureskellut kannet, tai päälle on kaatunut mitä lie nesteitä ei kirjasta ole enää kirjastokäyttöön. Oikein rähjäisiä kirjoja emme halua pistää edes myyntiin, vaan ne menevät suoraan roskiin.


Vanhentunut. Monilla aloilla tieto vanhenee nopeasti. Kirjoista ilmestyy uusia painoksia, usein täydennetyin tiedoin. Vuosittain ilmestyvistä tai täydentyvistä kirjoista saattaa olla yksi kappale varastossa, enempää ei tarvita. Myös materiaalit saattavat vanhentua. Esimerkiksi kasettiäänikirjoja on alettu karsia kokoelmasta.

Harvoin tai ei koskaan lainattu. Jos kirja ei liiku lainassa, se on poistouhkan alla. Aikoinaan kuuluisat ja suositutkin teokset saattavat muutaman vuoden kuluttua seisoa unohdettuina hyllyssä.

Säilytystilan rajallisuus. Mihinkään kirjastoon ei mahdu määräänsä enempää tavaraa. Karsiminen aloitetaan aina risaisista, vähän lainatuista kirjoista. Jos hyllyssä on samaa teosta kuusikin kappaletta, osa poistetaan tarpeettomina.

Teossarjasta puuttuu osia. Ne ovat voineet hajota tai kadota. Pyrimme saamaan ainakin yhden ehjän sarjan lainausosastolle tai varastoon, loput poistetaan.

Poistaminen on tärkeä osa kirjaston kokoelman hoitoa. Nyt voi tietysti kysyä, että jos tällaisilla perusteilla poistetaan, niin millä perusteilla aineistoa sitten säilytetään. Se onkin taas toisen tekstin paikka.

- Virpi

maanantai 24. tammikuuta 2011

Valoa kohti mennään


Kuulun niihin ihmisiin, jotka kärsivät jonkinasteisesta kaamosmasennuksesta. Taipumus tuntuu vuosi vuodelta vain vahvistuvan. Eihän sitä nuorena ehtinyt juuri huomata vuodenaikojen vaihtumistakaan, mutta vanhemmiten ulkona luonnossa liikkumisesta koiran kanssa on tullut lähes jokapäiväinen toiminto, jolloin luonnonilmiöiden vaihteluakin tulee seurattua yhä tarkemmin.

Valon vähenemisen pelkoni alkaa jo kesäloman loputtua. Kauhulla ajattelen lähestyvän syksyn pimeitä iltoja, jolloin sateessa ja viimassa taivallan koirani kanssa pitkin kolmostietä ainoina valopilkkuina pimeyden keskellä päälläni oleva heijastinliivi ja kädessä taskulamppu. Syksy värikkäine puineen ja kuulaine päivineen on kuitenkin hienoa aikaa, eikä vähittäistä valon vähenemistä juuri huomaakaan ennen kuin lehdet ovat varisseet ja kuolleet ja alkaa tuo synkkä mustan maan rospuuttoaika. Silloin kaamoksen vasta tajuaa ja tekee mieli käpertyä sisätiloihin sitä pakoon.

On kuitenkin keinoja taistella kaamosmasennusta vastaan. Hyvissä ajoin, lokakuun lopulla kaivan esille kynttilät, tuikut ja erilaiset valosarjat, jotka vuosi vuodelta vain tuntuvat lisääntyvän. Mutta kun ne valot tuikkivat niin ihanasti ja kutsuvasti pihassa ja sisällä talossa, kun palaan pimeyden keskeltä lenkiltäni! Kummasti valot tuovat lohtua ja kodikasta tunnelmaa kotiin eikä pilkkopimeään töihinlähtökään tunnu valojen ääreltä niin vaikealta. Ulkovaloja alan viritellä heti isänpäivän mentyä, ja lisäilen niitä pikkuhiljaa jouluun mennessä. Vasta vähän ennen joulua sytytän ns. jouluvalot, monivärisen valosarjan kirsikkapuuta komistamaan. Valosarjat saavat talvisen luonnonkin näyttämään entistä hienommalta. Varsinaista kirkasvalolamppua en ole vielä saanut hankituksi, vaikka sen hyvistä vaikutuksista on paljon puhuttu. Ei joulupukkimokomakaan tuonut sitä minulle, vihjailuista huolimatta! Täytyypä aloittaa ensi syksynä vihjaileminen aikaisemmin.

Iloisena olen pannut merkille, että päivä on jo piirun verran pidentynyt. Neljältä, töistä lähtiessä on enää hämärää. Onneksi mennään taas valoisampaan suuntaan, sillä kevät ja kesä ovat kuitenkin ne parhaimmat vuodenajat!

Jos haluat tutustua tarkemmin valon ja kaamoksen terveysvaikutuksiin, lainaa Timo Partosen teos Voimaa valosta: viritä sisäinen kellosi tai Kaamoksesta kesään: valon ja ajan merkitys terveydelle.

-Ulla

maanantai 17. tammikuuta 2011

Herätelainoja ja tajunnan laajennusta

Pääkirjastossa uudet kirjat on laitettu paraatipaikalle. Ne odottavat ottajaansa heti ulko-ovelta laskeutuvien portaiden juuressa. Kaartelen monta kertaa viikossa hyllyillä napsien mielenkiintoiset uutuudet ainakin plarailtaviksi. Vaikka en pidä kirjaa kulutushyödykkeenä enkä mittaa sen arvoa iällä, uusissa kirjoissa on oma viehätyksensä. Uusi kirja on esineenä ihana. Se tuoksuu hyvälle ja on sileä. Se on pehmeä ja taipuisa tai painava ja ryhdikäs. Myös uteliaisuus ajaa uutuushyllyille. Haluan tietää, mistä nyt puhutaan, mikä on ajankohtaista ja mitä julkaistaan?

Tänään valitsin hyllystä sylillisen tietoa. Ensimmäisenä otin Liisa Keltikangas-Järvisen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Keltikangas tekee kirjoissaan osuvia huomioita suomalaisesta temperamentista. Nyt hän tarkastelee sosiaalisuutta, jota arvostetaan nykyisin paljon. Tämän kirjan luen kannesta kanteen. Hyvän itsetunnon koira aikoinaan söi. Pitää säilyttää tätä kaapissa.

Kulttuuriälykäs bisnesviestijä Aasiassa ja Amerikassa on paksu pokkari, jonka kulma jo vähän repsottaa. Unna Lehtipuu on kerännyt eri maista kulttuuritietoa ja neuvoja viestintätilanteisiin, joita havainnollistetaan elävillä tapauksilla. Tästä luen harppien parhaat palat eli ainakin ne elävät esimerkit.

Kesä leijailee Ilkka Falckin Pieniä puutarhaunelmia kirjasta. Söpö siirtolapuutarhaelämä on tekstiä, kuvia ja ruokareseptejä. Selailu riittää ja vien kirjan takaisin hyllyyn odottamaan puutarha- ja mökki-ihmistä.

Alakoulun matematiikkaa vanhemmille on loistava löytö! Tätä olen kaivannut. Lehdille on kerätty alakoulussa opetettavat matematiikan perusasiat. Nyt vanhan kielilinjan käynytkin osaa auttaa lasta matikassa, eikä aina päinvastoin.

Lisää elämää ja ilmiöitä fossiili vanhemman tajunnan laajentamiseksi ja lasten parhaaksi: Russ Thornen Body piercing on kirja, joka esittelee erilaisia tapoja muokata kehoa lävistyksillä. Kirjassa on paljon havainnollisia kuvia, eikä englanninkielistä tekstiä tarvitse ymmärtää käsittääkseen mistä on kysymys. Onneksi kukaan ei näe, mitä ajattelen.

Primo Leviltä on ilmestynyt teos Hukkuneet ja pelastuneet, jossa on tekstejä keskitysleirikokemuksista. En kestä keskitysleirikuvauksia. Tämän kuitenkin otan, koska tässä ei mässäillä kauhuilla, vaan tarkastellaan ihmistä, kieltä ja psykologiaa yleensä ja rankoissa poikkeusoloissa. Jouluna satuin keskelle keskustelua, jossa pohdittiin, miten eri tavalla ihmiset voivat kokea saman ympäristön ja olot. Tämä kirja jatkaa sitä keskustelua.

Vielä ammattikirja, vaikka sitten vain kotiin kannettavaksi ja lukemattomana palautettavaksi: Marketta Rentolan Vaikuta mediassa, kirjoittamisen keinot tutuiksi. Rentola selvästi osaa, mitä opettaa. Selkeä ja hyvä opas, josta pääkohdat nousevat jo selailtaessa.

Ja lopuksi pikku pyyntö: Älköön kukaan enää missään milloinkaan kutsuko kirjastoksi sellaista kirjavajaa, jota joku jossain harrastuksena ja vapaaehtoistoimintana lahjoitusvaroin pyörittää. Vastalahjana lupaan, etten ala aiheesta saarnata, vaikka mieli niin tekisikin... Kaikki kynnelle ja äänestämään kykenevät lukekaa uusi kirja: Kirjasto 2011, vaikutteita maailmalta. Siinä esitellään nykyaikainen kirjasto.

- Seija

tiistai 11. tammikuuta 2011

Virtuaalisia kulttuuripolkuja


Virtuaalinen kulttuuripolku eli virtuaalipolku esittelee Hämeenlinnan kiinnostavia kulttuurikohteita ja palveluita sekä verkossa että kaupungilla ja luonnossa. Palvelu perustuu GoogleMaps-palvelussa tehtyihin karttoihin. Karttojen aiheina on melkein mitä vaan, Hämeenlinnan kiinnostavista historiallisista rakennuksista kauniisiin luontokohteisiin, pysäköintipaikkoihin tai julkisiin veistoksiin. Joissain kartoissa on merkitty käyttäjille valmiiksi suositeltuja reittejä, joita myöten on helppo tutustua kohteisiin. Reittejä on tehty sekä kävelijöille, pyöräilijöille, hiihtäjille ja autoilijoille. Kesäksi tehdään karttoja myös veneilijöille.

Kartoista saa helpolla ja mukavalla tavalla lisätietoja Hämeenlinnasta. Niistä löytyy tekstiä, valokuvia tai vaikkapa vanhoja rakennuspiirustuksia sekä linkkejä eri verkkosivuille. Palvelussa on myös mediatiedostoja, joissa on musiikkia, kirjailijoiden lukemia otteita teoksistaan, runoja tai linkkejä YouTubessa oleviin videoihin.

Karttoja voivat tehdä niin kaupungin laitokset kuin tavalliset käyttäjätkin, jotka ovat rekisteröityneet palveluun. Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös kommentoida ja arvioida muiden tekemiä polkuja sekä keskustella keskenään ja jakaa karttoja muihin sosiaalisen median välineisiin, esim. Facebookiin.

Tavoitteena on, että Hämeenlinnan kiinnostaviin kulttuurikohteisiin tutustutaan myös paikan päällä, ei ainoastaan verkon välityksellä. Virtuaalipoluilla voikin käyttää älypuhelimella tai läppärillä. Kulttuurireittejä ja -kohteita voi ladata omaan puhelimeensa ja hyödyntää niitä siten.



Lisättyä todellisuutta?

Virtuaalipolku.fi:ssä hyödynnetään ns. lisätyn todellisuuden tekniikkaa. Kaupungille on kiinnitetty kymmeniä pieniä QR-viivakoodikylttejä, joita voi lukea älypuhelimissa olevilla viivakoodinlukuohjelmilla. Viivakoodikyltti sisältää linkin jollekin verkkosivulle tai mediatiedostoon. Kylteistä voi kuunnella vaikkapa runoja, nähdä kuvia paikalla sijainneista rakennuksista tai saada ajantasaiset tiedot kulttuurilaitosten tapahtumista. Kylttien kautta voi päästä tutustumaan myös sellaisiin sisältöihin, joihin ei voi tutustua verkon kautta vaan ainoastaan luonnossa.

Omia polkuja erilaisille käyttäjille

Virtuaaliselle kulttuuripolulle tehdään omia polkuja lapsille, ikääntyneille ja maahanmuuttajille. Kulttuuripolkuja voivat käyttää kaupunkilaisten ja Hämeenlinnaan saapuvien matkailijoiden lisäksi sellaiset henkilöt, jotka haluavat tutustua kaupunkiin vain etäältä, internetin välityksellä. Vuoden 2011 aikana tullaan rakentamaan polkuja myös muualle Kanta-Hämeeseen. Alkuvaiheessa Hämeenlinnan virtuaalipolut ovat suomenkielisiä, mutta tämän vuoden aikana tullaan tekemään kaupunkia esitteleviä kulttuurikarttoja muillakin kielillä.

Miksi kirjasto tekee kulttuurikarttoja?

Hämeenlinnan kulttuuritoimessa suunniteltiin kaupunkiin kulttuuripolkuja vuonna 2006. Niillä tarkoitettiin silloin lähinnä opetus- ja kulttuuritoimen keskinäisiä sopimuksia siitä, millä luokka-asteilla koululaiset tutustuisivat eri kulttuurilaitoksiin. Kun kaupungin opetustoimen ja kulttuuritoimen käytössä olevat rahat vähenivät, todettiin, ettei oppilaita voida kuljettaa kaupungin keskustassa sijaitseviin kulttuurilaitoksiin niin tiiviisti. Kirjastossa alettiin miettiä, kuinka koululaiset voisivat tutustua kulttuuriinvirtuaalisesti.

Kirjastossa käynnistyi vuonna 2008 Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama hanke Tiedon ja kulttuurin avoin oppimisympäristö, jossa ruvettiin miettimään virtuaalisten kulttuuripolkujen toteutusta. Silloin huomattiin, kuinka monet kirjaston toimintaan liittyvät asiat ovat paikkaan sidottuja. Kirjastoissa on jo vuosia tehty sivustoja, joissa on yhdistetty kirjoja ja niiden tapahtumapaikkatietoja. Myös musiikki ja kuvataide liittyvät usein tiettyihin paikkoihin. Jos taideteoksiin ei voi suoraan yhdistää paikkatietoja, niin ainakin taiteilijoihin paikkatietojen yhdistäminen on helppoa. Jos ajatellaan arkkitehtuuria, historiaa tai luontoa, kaikesta löytyy kiinnostavia paikkatietoja. Kirjastoilla on tehtävänä tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista tai harrastusmahdollisuuksista, jotka nekin voidaan yhdistää paikkatietoihin. Kartta onkin mitä luontevin tapa esitellä kulttuurisia sisältöjä.

- Maija

maanantai 3. tammikuuta 2011

Klenkkaava, eronnut kirjastonhoitaja


Miten ihmiset ajautuvat kirjastotyöhön? Millaiset ihmiset käyvät kirjastossa työssä? Olisi mielenkiintoista kuulla asiakkailta, onko kirjastolaisissa jokin yhdistävä tekijä? Onko kirjaston henkilökunta sellaista, mitä kirjoista voi lukea. Usein kirjassa törmää sellaiseen klassikkokirjastonhoitajaan…..

Mitä tapahtuu, kun kulturelli kirjastonhoitaja alkaa ”seukata” peräkammarinpojan kanssa. Tuleeko siitä vuosisadan romanssi vai katastrofi?
> Mazetti, Katarina: Parfyymia peräkamarissa

Kirjastonhoitajanainen perii mummulansa isoäidin kuoleman jälkeen. Mitä kaikkea talon omistaja kohtaakaan asetuttuaan taloksi? Menneisyydestä paljastuu kaikenmoista…
> Hagena, Katharina: Omenansiementen maku

Oletko ajatellut, että kirjasto on lapsellesi oiva paikka ajanviettoon esim. joululomalla? Kannattaa lukea lasten omia kokemuksia kirjastosta. Kirjastonhoitaja, se kiltti täti, voikin olla arvaamaton, kun vanhemmat eivät ole paikalla.
> Colfer, Eoin: Legenda Pottu-Mäkisestä

Pikkukaupungin kirjastonhoitaja tapaa huippujournalistin, joka on komea, eronnut mies. Mies on tiedetoimittaja, joka on erikoistunut paljastamaan kummitusjuttuja ja muita yliluonnollisia ilmiöitä humpuukiksi. Tällekin kirjastonhoitajalle isoäiti on tärkeä ja hän on päättänyt pysyä lähellä rakkaitaan. Muuttaako miestoimittaja kirjastonhoitajan suunnitelmia?
> Sparks, Nicholas: Usko rakkauteen

Nyt suomalainen kirjastonhoitaja rakastuu afgaanipakolaiseen. Onko suhteella tulevaisuutta, koituvatko kulttuurierot suhteen kohtaloksi? Tämä on helppolukuinen kirja, joka sopii esim. suomen kieltä opiskeleville ulkomaalaisille.
> Aarnitaival, Saraleena: Toinen toisilleen

Kirjastonhoitaja on sairastunut. Hän on erittäin tärkeä yliopistolle. Kirjastonhoitajan pystyy parantamaan vain kateissa oleva Rincewind-velho. Tämä velho asustelee Nelieksän mantereella, jonne muut velhot ovat hänet karkoittaneet. Saadaanko kirjastonhoitaja kuntoon, löytyykö velho? Senpä saat tietää, kun luet fantasiakirjan
> Pratchett, Terry: Viimeinen manner.

Klenkkaava, eronnut kirjastonhoitaja on hukassa elämässään. Kehkeytyykö romanssi, kun Maijalla onkin vuosikausien jälkeen mies kylässä? Pussiteetä juova, eronnut, yksinasuva työtön mies.
> Alm, Outi: Hemingwayn naiset

Löytyykö näistä kirjoista kuvaus juuri sinun omasta kirjastonhoitajastasi? Jäämme kuulolle…

- Pirkko

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Muisteluita


Hämeenlinnan kaupunki on kuntaliitosten myötä kasvanut merkittävästi. Merkittäviä vuosilukuja liittyy myös oman elämäni kautta kuntaliitoksiin. Jos olisin syntynyt vaikkapa kolmea kuukautta aikaisemmin, olisi syntymäpaikakseni merkitty Hämeenlinnan maalaiskunta, koska asuimme silloin Virvelissä. Synnyin maaliskuussa, joten olen syntyperäinen hämeenlinnalainen.

Seuraava kuntaliitos tapahtui vuoden 1967 alussa, kun osa Vanajaa liitettiin Hämeenlinnaan ja samana vuonna maaliskuussa aloitin työni kirjastossa. Kuntaliitoksen myötä Vanajan pääkirjasto ja ainakin Kirkonkulman sivukirjasto lakkautettiin. Oliko muita sivukirjastoja, en enää muista. Vanajan pääkirjasto sijaitsi Lukiokadulla ja toimi kirjaston varastona ennen Maakunta-arkiston muuttoa Arvi Karistonkadulle. Kirjastoauto korvasi Vanajan kirjastoja ja aloitti vuonna 1968 kiertää kaupungin reuna-alueilla. Viimeisin kuntaliitos vuonna 2009 vaikutti elämääni myös merkittävästi. Työelämän muutos oli suurin. Yksityiselämässä liitos merkitsi lähinnä monen luottamustehtävän loppumista sekä palveluiden siirtymistä muualle.

Työelämässä tapahtui merkittävä muutos jo vuonna 1984, kun aloitin työni Tuuloksen kirjaston sivutoimisena kirjastonhoitajana, 19 h/vko. Kirjasto oli avoinna ma-pe klo 16.30-19.00 eli 2,5 h/pv. Sisätyöaikaa oli 6,5 h viikossa. Kiirettä piti, kun Detroit-järjestelmä oli käytössä ja kaikki mahdollinen kirjastotyö piti yrittää tehdä sisätyöaikana.

Kirjahankinnat tein alkuaikoina lauantaisin käydessäni perheen kanssa ostoksilla Hämeenlinnassa. Ei kulunut siihenkään työaikaa, eikä syntynyt matkakuluja! Ihmetellä täytyy, kuinka ”joustava” sitä on ollut! Lähinnä kai innokas! Innokkuutta riitti kirjaston hoitamiseen. Kirjastoa hoiti kuin omaa yritystä.

Sivutoiminen kirjastonhoitajan virka muuttui päätoimiseksi kirjastosihteerin viraksi vuoden 1986 kirjastolakimuutoksen antaessa siihen mahdollisuuden. Kirjastolaki on muuttunut senkin jälkeen ja virkanimike, mutta sain olla virassani kuntaliitokseen saakka. Liittyminen Hämeenlinnaan muutti viran työsuhteeksi ja tehtävät myös muuttuivat lähinnä asiakaspalveluksi ja kokoelman hoidoksi.

Ympyrä sulkeutui kirjastotyön osalta. Aloitin Hämeenlinnan kaupungin viranhaltijana ja todennäköistä on, että myös jään eläkkeelle lähivuosina Hämeenlinnan kaupungin palvelusta.

- Mirja

perjantai 17. joulukuuta 2010

Näin syntyi kranssi ensikertalaiselta

Halusin tehdä oveemme kranssin, mutta en osannut. Päätin lähteä Marttojen oppiin Tuomelan kirjastolle. Se oli hyvä päätös: sen kun kävelin valmiiseen pöytään ja rupesin hommiin.

Heti alkuun varasin käden ulottuville tärkeät välineet: sidontarautalankaa ja leikkurit. (Palvelu tosin pelasi niin hyvin, että saimme rautalangat sopiviksi pätkiksi leikattuna.)


Martat olivat tehneet meille risurenkaita kranssin pohjaksi. Renkaasta tuli tukeva, kun kötystin sen ympärille rautalankaa.


Pohjaa sai ruveta peittämään kukin valintansa mukaan männynhavuilla, mustikan- ja puolukanvarvuilla, jäkälälla, ruusunoksilla tai tammenlehdillä.


Valitsin männynhavut, koska niitä oli säkkikaupalla - sitä paitsi ne tuoksuivat hyvältä. Niiden ainut haittapuoli oli pihka (seuraavalla kerralla essu mukaan). Asettelin havut kerroksittain pohjan päälle ja molemmille sivuille. Kerrosten sopiva väli on pari senttiä. Tärkeää on, että mitään ei jää rumasti näkyviin. Ja joka kerroksen ympärille taas tiukasti rautalankaa.


Jos pohja on itsessään kaunis, siitä voi jättää osan peittämättä. Lopputulos voi olla hyvinkin elegantti.


Kranssin koristelu on makuasia, jossa on vain mielikuvitus rajana. Siinä voi käyttää vanhoja kuusenkoristeita, paperinarua, käpyjä, lasihelmiä, olkitähtiä, piparkakkuja...





Jotkut unohtavat synteettiset koristeet ja yhdistävät kauniisti eri luonnonmateriaaleja.


Minun kranssistani tuli hyvin naturelli. Muutama puolukanvarpu ja jäkälätupsu pilkistävät havujen välistä.


Siellä se nyt roikkuu, ulko-ovessa. Kiitos Tuomelan kirjastolle ja Martoille työpajan järjestelyistä, opastuksesta ja materiaaleista! Kiitos osallistujille tunnelmasta ja siitä, että sain ottaa kuvia.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Madeira - patikoijan paratiisi


Pieni pala maata keskellä suurta merta, 23 x 57 km mitoiltaan. Silti sinne mahtuu - niin matkaoppaissa kerrotaan - yli 2000 km vaellusreittejä. Käytyään siellä kerran mieli tekee sinne yhä uudelleen. Portugalilaiset merenkulkijat João Gonçalves Zargo ja Tristão Vaz Teixeira löysivät saaren vuonna 1419 ja antoivat sille nimen Madeira - puusaari.

Sille, joka pitää kukkaloistosta tai nauttii luonnossa vaeltamisesta tai on kyllästynyt Kanariansaarten keinotekoisiin turistikyliin, Madeira on käymisen arvoinen paikka. Saaren vehreys perustuu paljolti kastelukanaviin - levadoihin - joita myöten vuorille satanut vesi johdetaan saaren eri kolkkiin. Levadat olivat ensimmäisiä kulkureittejä, kun teitä ei vielä ollut. Nykyisin ne ovat suosittuja vaelluspolkuja, joita kulkiessaan voi tuntea raikkaan vuoristoilman ja nauttia henkeäsalpaavista maisemista. Monet oppaat tarjoavat hyvät kuvaukset levadojen vaikeusasteesta ja ajallisesta kestosta paikasta toiseen sekä myös ohjeet, miten reitille päästään saaren pääkaupungista, Funchalista.

Jos taas haluat mennä loikoilemaan hiekkarannalle tai uimaan Atlantin aaltoihin, ei Madeira ole sinun paikkasi. Hiekkarantoja ei ole ja meri syvenee jyrkästi heti rantaviivasta etäännyttäessä. Lähin hiekkaranta - ja upea sellainen - on viereisellä Porto Santon saarella, jonne pääsee käväisemään laivalla parilla kympillä.

Saaren korkeuserot ovat suuret ja miltei aina saa kulkea ylämäkeen tai alamäkeen. Ja vaikkei luulisi, alamäkeen meno on vaikeampaa. Muistoksi saa sinisen varpaankynnen, kun jalkaterät pusertuvat koko painolla monon kärkeen. Vaikka kuinka olisi kukkien ja luonnon ystävä, ei kannata lähteä Madeiralle, jos pumppu ei toimi täysteholla tai lonkkaa tai polvia kolottaa.

Päivälämpötila on rannan tuntumassa suomalaisittain miellyttävä läpi vuoden, 20-25 astetta. Edettäessä banaanipuiden vyöhykkeeltä laakeri- ja eukalyptuspuumetsien läpi havupuuvyöhykkeelle ja ylätasangolle, ilma kylmenee ja villapaita on hyvä matkakaveri. Aika harvoin sade haittaa lomailua. Satunnainen kuuro voi toki yllättäen kastella aivan läpimäräksi muutaman kymmenen metrin matkalla, mutta yleensä sateet ja pilvet pysyttelevät vuoristossa. Korkeimmilla kohdilla Pico Arieirolla ja Pico Ruivolla yli 1800 metrin korkeudessa voi jopa nähdä pilvet ylhäältä päin.

> Madeiran matkaoppaita

- Piko

tiistai 30. marraskuuta 2010

Joulupukin pikku apuri - digitarinointia

Osallistuin muutama viikko sitten Digitarina-koulutukseen. Digitarinointi osoittautuikin melko haastavaksi ja todella kiinnostavaksi työskentelymuodoksi. Digitarinoita työstimme Windowsin Movie Maker ohjelmalla. Tarinaan liittyi kuvat, musiikki, sekä kerrontaa joko kirjoitettuna tai puhuttuna.

Ihastuin tähän menetelmään kovasti ja päätimmekin omassa lähikirjastossamme pyytää ainakin yhden esikouluryhmän osallistumaan eräänlaiseen digitarinaseikkailuun ensi keväänä.

Tässä tarinani:

Terveisin, Päivi

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Söpöintä maailmassa

Usein kuulee sanottavan, että joku kuuluu joko koira- tai kissaihmisiin. Jostain syystä nämä sinänsä samankaltaiset otukset jakavat meidät siis kahteen kastiin. Uutiskanava CNN raportoi taannoin tutkimuksesta, jossa verrattiin kissa - ja koiraihmisten persoonallisuuksia. Tutkimus osoitti, että koiraihmiset olivat sosiaalisempia ja ulospäin suuntautuvampia, kun taas kissaihmiset ovat neuroottisempia, mutta luovia ja avoimia uusille asioille. Itse kuulun selkeästi tuohon jälkimmäiseen ryhmään, noista persoonallisuuden ominaisuuksista en kyllä ole ihan niin varma.

Työtoverini on sitä mieltä, että tuskin mitään sen kauniimpaa on kuin kissa. Minä olen myös sitä mieltä, että aivan varmasti mitään sen söpömpää tässä maailmassa ei ole kuin kissanpentu.



Kissoja voi kouluttaa, vaikka ne ovatkin mitä itsellisimpiä otuksia. Pitää kuulemma vain ymmärtää mitä kissa ajattelee ja olla kärsivällinen. Oppaat kertovat, että kissoihin ei toruminen tai moittiminen tehoa. Vain kiitoksella voi saada aikaan jotain. Makupalatkin kyllä auttavat. Ihan mukavaltahan se itsestäkin tuntuisi, jos joku aina silittäisi selkää ja sanoisi hyvä, hyvä, kun on onnistunut ja tehnyt jotain oikein. Ja antaisi päälle suklaapalan.

Muutenkin juuri nyt toivoisin voivani vaihtaa osia kissan kanssa. Viettäisin päiväni pääasiassa nukkuen. Silloin tällöin voisi sitten syödä jotain ja vaikka jahdata hetken paperitolloa.



Doris Lessing: Kissoista, 2009
Vicki Myron: Kirjastokissa, 2008
Patrick McDonnell: Kamut
Britta-Lisa Joutsen: Kissa soitti ovikelloa, 2. p. 1972

- Jaana

perjantai 12. marraskuuta 2010

DIY *


Tein tänä syksynä mielestäni yhden parhaista päätöksistäni koskaan. Päätin nimittäin, etten osta yhden yhtä joululahjaa. Niin julma en kuitenkaan ole, että jättäisin ystävät ja perheen täysin paketeitta, vaan aion tehdä kaikki lahjat tänä vuonna itse. Vaikeusastetta tähän henkilökohtaiseen haasteeseeni lisään vielä sillä, etten myöskään aio ostaa lahjoihin mitään tarvikkeita, vaan materiaalien tulee löytyä omista komeroistani. Aion hoidella siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kaapeista tursuavat langat ja kankaanpalat pääsevät hyötykäyttöön ja toivottavasti ilahduttavat lahjan saajaa, ja allekirjoittanut saa komeronsa järjestykseen.

Kaiken maailman näprääjiä ja askartelijoita on viime vuosina hemmoteltu kirjojen osalta oikein urakalla. Trendiksi noussut erilaisten esineiden ja tavaroiden tuunaaminen näkyy myös Hämeenlinnan kirjastojen kokoelmissa. Kaltaisiani lankahamstereita suosittelen ehdottomasti tutustumaan Jämälangasta-kirjaan, jossa neuvotaan upottamaan lankakerien rippeet esimerkiksi ihanaan isoäidin neliöistä kasattuun boleroon tai muhkeaan kaulahuiviin. Vinkkejä siihen, miten vanhoista rytkyistä loihditaan jotain uutta saa kirjoista Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua ja Viipaloitu villatakki. Kirpparihiiret taas voivat saada ahaa-elämyksiä Haravasta tavara sekä Viritetty -kirjoista. Syksyn uutuuksia on myös Anna hyvän kiertää. Lapsiperheissä syntyvää vaate- ja tavaravuorta pienentämään suosittelen Papiljottilehmä ja haalarihai -kirjaa. Jos lähipiiriini kuuluisi yksikin taaperoikäinen, täyttäisin kuusen alusen vauvan sukkahousuista ja sukista väsätyillä pehmomöröillä.

- Anu

* DIY = Do it yourself, tee-se-itse

Lapsuusmuistoja

Lastenkirjoja hyllyttäessä on silmiini osunut monia lapsuuden suosikkeja. Vallaton Puppe, aina yhtä ihanat Muumit, suloinen Pupu Tupuna sekä värikkäät Miina ja Manu. Kirjaston Satukammarihan on todellinen muistojen aarreaitta.



Lastenkirjat ovat monesti erittäin opettavaisia. Miinan ja Manun opastuksella opettelin eläinten jälkiä. Varo vaaraa koulutiellä sen sijaan kertoi ongelmista, joita Nalle Nallukka kohtasi matkallaan koulusta kotiin. Opit ovat edelleen mielessä, vaikka lukemisesta on kulunut miltei parikymmentä vuotta. Vaikka pieniä lapsia seuratessa toisinaan tuntuu, etteivät he muista vanhempien käskyjä tai jaksa keskittyä niiden noudattamiseen, niin silti ihmeellisen suuri tietovarasto tuolta ajalta jää mieleen. Olisikohan tehokkaampaa kertoa opit kirjojen avulla?

Kaikki lapsuuden muistot eivät kuitenkaan ole niin kultaisia. Tv-ohjelmien joukossa oli useampiakin, jotka aiheuttivat pelkoa. Edelleen kulkee kylmiä väreitä iholla, kun katsoo Alfred J. Kwakia tai näkee Janoschin Tarinatuokion hahmoja. Samanlaisen pelon Pikku Kakkosen Varokaa heikkoa jäätä -animaatioon on moni muukin kuuleman mukaan jakanut pienenä. Vaikka ohjelmien tekijöillä on ollut hyvä tarkoitus käsitellä pelottaviakin asioita, niin toisinaan lapsille jäävät vain ne ilkeät asiat mieleen, eikä se loppuratkaisu, jossa kaikki on hyvin.



On kuitenkin eri asia lukea kirjaa kuin katsella tarinoita tv:stä. Sanotaan, että kirjaa lukiessa lapsen mielikuvitus ei riitä tuottamaan mitään liian pelottaa, joten vaikeampiakin asioita on helppo käsitellä. Sen sijaan tv:tä katsellessa lapsi ei pysty säätelemään omalla mielikuvituksellaan pelottavia aiheita.

Tämän vuoksi taidankin tarttua Janoschin kirjoihin ja korvata lapsuuden huonot muistikuvat uusilla. Lisää muistoja löydät Satuaarteista. Kiinnostavaa olisi myös kuulla, minkälaisia muistoja muilla herää mieleen lapsuuden kirjoista.

- Heli

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Maailmanmusiikki edistää eläytymiskykyä

Eräänä kesänä olin käymässä Helsingissä Maailma kylässä –festivaalilla. Festivaalilta jäi mieleeni tiibetiläinen yhtye, joka yllätyksekseni soitti progressiivista rockia. Yhtyeen nimi on jo unohtunut, mutta elämys ei. Liikuttavaksi kokemuksen teki yhtyeen mukana kulkenut buddhalainen munkki, joka bändin setin aikana tuli lavalle. Hän kertoi ajastaan poliittisena vankina Kiinassa. Kertoessaan kokemistaan kidutuksista munkki ei kyennyt kätkemään kyyneleitään. Musiikki ja tunteet välittivät Tiibetin buddhalaisten arkipäivän tilanteen minulle uutisotsikoita paremmin.

Eläytymiskyky on väkivallan sisäinen este
”Väkivallan sisäinen este on eläytymiskyky, taju siitä, mitä toiset ihmiset tuntevat”, on todennut viisas mies, Reijo Wilenius, filosofian emeritusprofessori Jyväskylästä. Taide ylipäänsä edistää tämän eläytymiskyvyn kehittymistä. Maailmanmusiikki toimii omalta osaltaan kulttuurienvälisen ymmärtämyksen edistäjänä, kuten aiemmin kertomassani kokemuksessa kävi. Kaikkea kuulemaani en tosin ole aina käsittänyt. Kerran kuulin Bachia yhdistettynä afrikkalaiseen rummutukseen. Minä olin tyrmistynyt tästä yhdistelmästä, mutta afrikkalaisilla kuulosti olevan hauskaa.

Kehitä eläytymiskykyäsi Etno Soi! –festivaalilla
Maailmanmusiikin tuntemusta Suomessa on edistänyt Helsingissä sijaitseva Maailmanmusiikin keskus eli Global Music Centre. Keskus viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan marraskuussa tuoden Suomeen ennen kuulemattomia musiikkielämyksiä järjestämällään Etno Soi! –festivaalilla. Keskus työskentelee maailmanmusiikin hyväksi yhtenä Suomen musiikki-instituuteista ja sen kirjasto Helsingissä on avoin kaikille kiinnostuneille.

Maailmanmusiikkia on tarjolla myös omassa kirjastossasi
Maailmanmusiikkia löytyy kirjastosta luokista 78.897 ja 78.8917. Tutustumiseen käyvät myös kiinnostavalla World Circuit -levymerkillä ilmestyneet levyt. Kyseinen levymerkki on julkaissut mm. kuubalaista Buena Vista Social Club –sarjaa ja afrikkalaisia Ali Farka Touréa, Diabaté Toumania ja Oumou Sangarea.

Kirjastossa saatavilla olevia World Circuit'n cd-levyjä

Olisi todella hauska kuulla millaisia kokemuksia teillä muilla on maailmanmusiikista? Onko sinulla innostavia, kiinnostavia, hauskoja tai tyrmistyttäviä elämyksiä?

- Eliisa

perjantai 29. lokakuuta 2010

Hälsningar från Malmö


Kävin elokuussa kansainvälisessä kirjastokokouksessa Malmössä. Muutama vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa ammattimielessä vierailulla Norrköpingin ja Tukholman kirjastoissa. Ihmeteltävää ja sulateltavaa riitti siitä reissusta pitkäksi aikaa.

Mukana Malmössä oli yli sata lähinnä yleisten kirjastojen edustajaa pääasiassa Pohjoismaista, mutta kaukaisimmat osallistujat tulivat Bangladeshista ja Australiasta.

Kokouksen ohjelma rakentui kirjastopalvelujen markkinoinnin ympärille. Kahden päivän mittaan kuultiin hyviä esimerkkejä uusista kirjastopalveluista eri puolilta maailmaa. Kirjastojen havahtuminen monikulttuurisuuteen ja talouskriisin vaikutukset kirjastojen niukkeneviin resursseihin olivat synnyttäneet monia projekteja. Ohjelmaan sisältyi myös parituntinen katsaus suomalaiseen kirjastokenttään, jonka yhtenä uutena palveluna Maija Saraste esitteli meidän omaa Häme-Wikiä.

Work smarter, not harder! Be innovative! Malmön kirjaston uusi strategia

Malmön tanskalainen johtaja Elsebeth Tank kertoi Malmön kirjaston muutosmallista ja kirjaston uudesta kunnianhimoisesta The Darling library – your life, your dreams, your library -strategiasta. Voisiko joku suomalainen kirjasto uskaltaa nimetä strategiansa näin kauniisti ja rohkeasti?

Uuden ajattelumallin lähtökohtana oli tieto siitä, että 5 % Malmön asukkaista lainaa 50 % kirjaston lainoista. Kaupunki on myös hyvin monikulttuurinen ja ikärakenteeltaan nuori: 40 % malmöläisistä on syntynyt muualla kuin Ruotsissa, ja 50 % kaupungin asukkaista on alle 36-vuotiaita. Ongelmat oikeasti monikulttuurisessa kaupungissa ovat jotain ihan muuta kuin mihin me olemme tottuneet.

Tavoitteena on saada kaupunkilaiset käyttämään kirjastoa enemmän ja monipuolisemmin ilman esteitä ja raja-aitoja, mikä konkreettisesti tarkoittaa uusien sisääntulojen rakentamista pääkirjastoon ja sen toiminta-alueen laajentumista pihaan ja ympäröivään puistoon. Tärkeintä on, että asiakas kokee joka kerta kirjastossa käydessään jotain uutta ja sävähdyttävää. Strategiaan kuuluu mittava henkilöstön koulutusohjelma sekä kirjaston ulko- ja sisätilojen remontit. Taloon on palkattu mm. graafikko suunnittelemaan kirjastotilojen layoutia, opasteita ja henkilökunnan vaatetusta. Kirjastoon rakennetaan myös bistro houkuttelemaan asiakkaita!

Työn alla talossa oli nyt tilojen rakentaminen 7-12-vuotiaille. Muutenkin kirjaston sisällä oli erilaisia toiminnallisia tiloja riippuen kokoelmista ja niiden kohderyhmistä. Palvelutiskeistä pyritään eroon, jotta asiakas ja työntekijä kohtaisivat uudella tavalla. Automatisointiin, itsepalveluun ja työn rationalisointiin kannustetaan kaikin tavoin.

Samana viikonloppuna kävin tutustumassa myös kolmeen Skånen uusimpaan kirjastoon, joista toiminnallisesti mielenkiintoisin oli Veberödin lähikirjasto Lundin kaupungissa. Se on ensimmäinen ruotsalainen itsepalvelukirjasto, joka sijaitsee 5500 asukkaan taajaman keskellä. Henkilökunta on paikalla klo 10-17 ja sen jälkeen kirjastoon pääsee lainauskortilla tai sormenjälkitunnisteella klo 17-22 joka päivä. Idea oli saatu Tanskasta Silkeborgin kaupunginkirjastosta. Varsinaisen aukioloajan ulkopuolella asiakkaat voivat lainata ja palauttaa aineistoa, hakea varattuja kirjoja sekä käyttää tietokonetta ja kopiokonetta. Laajennettua aukioloa käyttää tällä hetkellä 700 asiakasta, ja heistä varsinkin 30-40-vuotiaat naiset ovat innostuneita itsepalveluasiakkaita. Joitain teknisiä ongelmia on ollut, mutta pääsääntöisesti kaikki on sujunut hyvin. Kirjasto on saanut uusia käyttäjiä ja lainaus on noussut. Että tämmöisiä uutisia tällä kertaa Ruotsinmaalta...

- Varpu

torstai 21. lokakuuta 2010

Lämpöä pimeään: hyvänmielenkirjoja syksyyn


Syksy on täällä ja pimeät illat. Nyt on aika istahtaa nojatuoliin tai sohvannurkkaan viltin alle villasukat jalassa ja lukea leppoisia, mukavia kirjoja. Välillä voit katsoa jonkin hauskan elokuvan.

Mennyttä kesää (ja lapsuutta) voit muistella Tove Janssonin Kesäkirjan parissa. Ja ensi kesää odotellessa aika kuluu selailemalla Paula Baggen Kesäkodin lumo –teosta. Mark Levengoodin kirjoista Riemujen rikkaus ja surujen summa sekä Niin pieni ihmissydän on välittyy hänen lämmin, elämänmyönteinen asenteensa.

Sinikka Nopolan Hämäläistrilogiassa Ei tehrä tästä ny numeroo, Se on myähästä ny sekä Kyä tässä jotain häikkää o ja sen ”bonusosassa” Eila, Rampe ja elämän tarkoitus jutut kerrotaan naama peruslukemilla, mutta lukijalla on hauskaa. Heli Laaksosen Pursu suorastaan pursuaa hyvää mieltä, vaikka ”marinakirjaksi ” itseään kuvaakin.

Jos aloitit hyvin aikomuksin elokuussa jonkin liikuntaharrastuksen, mutta et enää oikein jaksaisi, selaile Lehmäjoogaa –kirjaa. Ehkä se inspiroi. Taatusti ainakin hihityttää.

Hyvä keittokirja tarjoaa herkullisten reseptien ohella runsaasti silmänruokaa. Katso vaikka Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla –teosta. Siinä on tosin vaarana, että sohvannurkasta on pakko lähteä jääkaapille.

Joulukin on ihan kohta. Outi Loimarannan Oi ihana joulukuu neuvoo, kuinka joulun odotuksesta otetaan kaikki irti.

Kun ulkona sataa vettä tai räntää taivaan täydeltä Naisten etsivätoimisto –dvd:t tuovat tv-ruudulle ihmissuhteiden ja Botswanan lämpöä. Hulvattoman hauskaa menoa tarjoaa vaikkapa Kala nimeltä Wanda.

Mutta jos haluatkin siellä viltin alla lämpimän tunnelman sijaan kylmiä väristyksiä, kannattaa kurkistaa vinkkejä kotisivujemme teemanäyttelyistä Pieni kauhukattaus ja Kuuntele pohjoismaista jännitystä. Niistä löytyy jännittäviä ja sopivan kauhistuttavia kirjoja luettavaksi, äänikirjoja kuunneltavaksi sekä elokuvia katsottavaksi.

- Virpi

torstai 14. lokakuuta 2010

Vaihtelu virkistää

On mielenkiintoista ja opettavaista työskennellä välillä jossakin muussa kuin omassa työpisteessä. Sitä näkee oman, tutun työpisteensä uusin silmin, kun käy välillä haistelemassa toisen työpaikan tuulia. Perustyöhän on kaikissa kirjastopisteissä samaa, mutta jokaisessa on oma ilmapiirinsä ja omat käytänteensä. Toisen pisteen käytänteistä voi saada hyviä vinkkejä omaan kirjastoon.

Kävin tällä viikolla piipahtamassa kantakaupungin lähikirjastoissa, Tuomelassa ja Jukolassa. Molemmissa kirjastoissa ensivaikutelma on valoisa ja viihtyisä. Kirjahyllyjä on paljon, mutta ne ovat sopivan korkuisia eri asiakasryhmiä ajatellen ja aineisto niissä on väljästi ja houkuttelevasti esillä. Opasteet ovat persoonallisia, mutta samalla selkeitä. Lipukkeet kirjojen välissä mainostavat hauskasti uutuuksia ja lukuvinkkejä, samoin erilaiset esittelytelineet ja -korit. Näitä asioita voisi Kalvolan kirjastossa vielä kehittää. Toki Kalvolan kirjastokin on valoisa ja viihtyisä suurien ikkunoidensa ansiosta. Mutta kun ne ikkunat vievät sitten tilaa hyllyiltä ja muilta aineiston esittelypaikoilta!

Tuomelassa palvelin aamulla asiakkaita, vaikka kirjasto aukesi vasta kahdeltatoista. Tuomelan koulun kolmas luokka tuli lainaamaan luokkaansa ”pulpettikirjoja”. Ihastuneena seurasin oppilaiden rauhallista ja järjestelmällistä toimimista kirjastossa, kun he opettajan johdolla palauttivat vanhat kirjat, valitsivat uudet ja istuivat rauhassa lukemaan niitä. Hienoa, että opettaja tuo oppilaansa säännöllisesti kiireettömälle kirjastokäynnille! Lapset oppivat, että myös kirjasto, (eikä vain oma luokka) voi olla rauhallinen lukupaikka ja että lukemisen etsiskelyynkin voi käyttää enemmän kuin kaksi minuuttia. Täytyypä viestiä Iittalan koululle päin, että useampi opettaja jalkautuisi itse ryhmänsä kanssa kirjastoon ja viettäisi rauhallisen lukuhetken kirjastossamme. Näin myös kirjastossa käyttäytymisen etiketti opittaisiin luonnollisesti, opettajan näyttämällä esimerkillä.

- Ulla J.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Palavaa tekstiä ja savuavaa tarinaa

Toimittajaystäväni kertoi, ettei ollut ymmärtänyt haastateltavan puheesta mitään sen jälkeen kun huomasi että oli pannut toiseen jalkaansa ruskean ja toiseen jalkaansa mustan kengän. Aamulla eteisestä oli palanut lamppu ja hämärässä kaikki värit olivat samaa tummaa.

Nauroimme vedet silmissä ja kerroin, miten elämä oli nöyryyttänyt minua sillä viikolla. Olin pyörittänyt huulirasvaa oikein kunnolla flunssan rohduttamiin huuliin marketin ovella ja kaupasta pois lähtiessäni huomasin auton peruutuspeilistä, että rasva olikin ollut huulipunaa. Mitähän ala-asteen opettaja ajatteli, kun hedelmäosastolla iloisena kerroin lasteni nykyisiä kuulumisia.

Kaikenlaiset tarinat ovat ihania. En voisi elää päivääkään ilman tarinoita oikeista arjen sattumuksista tai ilman kirjojen fiktiivisiä maailmoja. Pyydän usein läheisiäni kertomaan tarinan. Mikä tarina vaan käy, olen sekakuuntelija. Unelmani olisi perustaa tarinapiiri, jossa kerrottaisi vuorotellen tarinoita.

Luen yleensä suosikkikirjailijoiltani kaiken, mitä he julkaisevat. Aiheella ei ole väliä. Ihastun tarinankertojan tapaan katsoa ja sanoa. Hyvä kertoja tekee vaikka pöydänjalasta tarinan, joka herättää ajatuksia, tunteita ja mielikuvia.

Luin Juha Itkosen uuden romaanin Seitsemäntoista, jossa sanotaan hauskasti, että totuus ei pala tulessa, mutta fiktio palaa sitäkin paremmin. Kirjassa tarkastellaan yhtenä teemana todellisuuden ja kaunokirjallisuuden suhdetta ja törmäyksiä, joita syntyy, kun kirjailija kirjoittaa lukijoiden mielestä heidän ja tuttavien elämästä väärin.

Ennen Itkosta luin Doris Lessingin kaksiosaisen omaelämäkerran, Ihon alla ja Varjossa vaeltaja. Aluksi Lessing pohtii omasta elämästä kirjoittamista, muistia ja mielikuvia. Pienet arkiset tapahtumat voivat jäädä mieleen välähdyksinä, kun tärkeät ja suuret asiat unohtuvat. Ihminen tulkitsee omaa menneisyyttään uudestaan ja uudestaan koko elämänsä ajan nykyhetkestä käsin.

Huomasin, että Doris Lessing ei kertaakaan väitä kirjoittavansa totuudenmukaisesti. Hän sanoo yrittävänsä kirjoittaa rehellisesti, mutta painottaa, että kirja olisi erilainen, jos hän olisi kirjoittanut sen aikaisemmin tai myöhemmin. Voisikohan Doris tarkoittaa, että fiktio ei pala tulessa, mutta totuus palaa sitäkin paremmin…


- Seija

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Verkon kautta pääsee käsiksi kirjaston aarteisiin


Kirjastojen varastoissa ja etenkin kotiseutukokoelmissa on monenlaista aineistoa, johon käyttäjät harvoin törmäävät. Vanhat kirjat, lehdet, kortit ja kartat voivat olla monen paikallishistoriaa harrastavan kannalta tosi kiinnostavia. Ongelma on, että vanha aineisto voi olla hyvinkin heikkokuntoista, eikä ehkä kestä käsittelyä ja kotiin lainausta. Aineiston digitointi on tuonut ratkaisun tähän ongelmaan: kun teokset on saatu verkkoon digitaalisessa muodossa, niiden kuluvuudesta ei enää tarvitse huolehtia. Palvelintila on halpaa ja tulee yhä halpenemaan. Ja kun käyttäjät ovat tottuneet löytämään tietoa ja viihdykettä verkosta, ei aineiston löytyminenkään ole ongelma.

Hämeenlinnan Lydia on kirjaston digitaalinen kokoelma, joka sisältää vanhaa Hämeenlinnaa käsittelevää kirjallisuutta, karttoja, artikkeleita ja pienpainatteita. Suurin osa Lydian aineistosta on julkaistu 1800-luvulla. Kirjallisuus, kartat ja pienpainatteet ovat suurimmaksi osaksi peräisin Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ja kaupunginarkiston kokoelmista, valokuvat on pääosin Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmista.

Lydian aineisto on digitoitu Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa Mikkelissä, jossa mikrokuvataan ja digitoidaan myös Kansalliskirjaston oma kallisarvoinen aineisto. Digitaalisia kokoelmia löytyy mm. Kansalliskirjaston sivujen kautta osoitteesta http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/digitaalisetkokoelmat.html Sieltä löytyy myös päivän sanomalehtiä 150 vuoden takaa sekä Hämeen Sanomia vuodesta 1878 alkaen, Hämeen Voiman numerot v. 1906-1918 ja Hämeen Kansa vuosilta 1919-2000. Kansalliskirjaston digitaalisessa kokoelmassa on myös laajalti pienpainatteita ja aikakauslehtiä, jotka kaikki ovat siis vapaasti käytettävissä netissä.

Myös muissa Euroopan maissa ollaan kiinnostuneita siirtämään kansallista kulttuuriaineistoa verkkoon. Laajassa yhteiseurooppalaisessa tietokannassa Europeanassa on tällä hetkellä kymmenen miljoonaa digitoitua teosta ja lisää tulee jatkuvasti. Mutta kaikesta digitoinnista huolimatta perinteinen kirjakin vielä onneksi on haluttu ja kysytty käyttöliittymä.

Maija

perjantai 17. syyskuuta 2010

Pilkku vai piste ja mihin ISO kirjain?

Kielenhuolto ei ole mikään kovin trendikäs harrastus. Vanajaveden opisto järjesti yhden päivän kestävän kielenhuoltokurssin. Osallistujien, joita oli 16 kpl, keski-ikä oli 50 yläpuolella. Ope taas oli vastavalmistunut ja tiesi asiansa. Nuorempia ei tunnu kiinnostavan, onko sanoma ilmaistu sääntöjen mukaan. Ja varmasti tätä asiaa ajavat tekstiviestit ja tietokoneviestintä. Pitää näppäillä nopeasti. Onko kirjain iso vai pieni, se on sama, kunhan tieto nopeasti saavuttaa päämäärän.

Vanhemman polven edustajia kuvaa tämäkin: tuttavani äiti jäi kaupungilla auton alle ja kuoli. Kun asuntoa sitten tutkittiin, löytyi pöydältä lähettämättömiä sähköpostiviestejä! Ikärouva oli kyllä kaukana asuvien lastensa painostuksesta omaksunut sähköpostin käytön, mutta hän kirjoitti viestit ensin paperille, josta sopivan hetken tullen sitten näppäili viestit avaruuden kuljetettaviksi. Omaisia liikutti, että mummi ikään kuin rajan takaa tervehti. Kenelle 15-vuotiaalle tulee mieleen kirjoittaa sähköpostiviesti ensin paperille? Tuskin kenellekään.

Meidän tietokoneidemme oikolukuohjelmatkaan eivät aina osaa kaikkia suomen kielen kiemuroita. Ei haittaa yhtään, että ihmisessä itsessään on ikioma sisäinen oikolukuohjelma. Päivityksiä voi asentaa oman mieltymyksensä mukaan. Esimerkkinä tämä, että minun kouluaikoinani opetettiin, että kahden rinnasteisen päälauseen väliin ei koskaan tule pilkkua. Nyt on voimassa sääntö, että jos on kaksi rinnasteista päälausetta, joilla on eri subjekti, väliin tulee pilkku. Esim. ”Mari soittaa pianoa, ja hän soittaa myös fagottia.”

Jos kielenhuolto kiinnostaa, henkilökohtaista oikolukuohjelmaasi voit päivittää mm. seuraavista:

Kielenhuollon käsikirja
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas
Hauskaa kielenhuoltoa!
Kielikello-lehti

Kattavia kielenhuoltosivustoja ovat mm.
Kirjoittajan ABC

Kielijelppi
Nykyajan kielenopas
Yleisesti kielestä: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

-pirkko-

perjantai 10. syyskuuta 2010

Muisteloita

Vuosiluvut eivät enää muistissa ole, mutta kuitenkin jossain vaiheessa tuli kaupungin velvoitteeksi palkata työttömiä valtion työllistämistuella. Tukityöllistettävien määrä lisääntyi vuosi vuodelta. Yleensä työllistetyt olivat ylioppilaita, joilla ei vielä ollut jatkokoulutuspaikkaa. Puolen vuoden välein väki vaihtui, ja oli opetettava uusia hyllyttämään ja muovittamaan. Parissa kuukaudessa alkoivat oppia, ja kun työt alkoivat sujua, työsuhde loppui.

Vaihtuva joukko oli monenkirjavaa. Jotkut löysivät kirjastoalasta tulevaisuuden ammattinsa ja lähtivät alaa opiskelemaan. Joillekin avautui työpaikka kirjastossa muulla tavalla. Osalle työpaikka oli vain keino saada rahaa. Alkuaikojen työllistetyistä on joitain jäänyt mieleen, varsinkin joidenkin pikku tapausten kautta.

Minua oli usein joku tyttökavereistani odottelemassa kirjastossa työvuoroni päättymistä. Kerran oli ystävättäreni istunut odottelemassa marmoritasanteella, missä oli istuinryhmä, että pääsisin lähtemään aamuvuorosta kotiin. Kotimatkalla hän kertoi ihmetellen, mitä oli sattunut kuulemaan. Iäkkäämpi naishenkilö oli kysynyt kortiston lähellä olevalta työntekijältä jotain kirjaa ja pyytänyt tätä tarkistamaan kortistosta, onko sitä kokoelmissa. Vastauksena asiakas oli saanut: ”Kato ite, en mä osaa sen paremmin kuin sinäkään”.

Aamuvuorossa hyllytimme ennen kirjaston avaamista palautukset. Ihmettelin hieman, kun nuori nainen oli tullut papiljotit päässä töihin. En kuitenkaan sanonut mitään, kun ajattelin, että hän ottaa ne pois ennen kuin avataan. Näin kuitenkaan ei tapahtunut. Kysyinkin häneltä, että ”etkö ota paplareita päästäsi, kun kirjasto on jo auki”. Sain vastauksen: ”Mulla on illalla menoa, menen sulhaseni kanssa tanssimaan.” Papiljotit pysyivät päässä, eikä kukaan muukaan niistä huomauttanut, jos huomautti, niin ainakaan hän ei sitä huomioinut.

Ehkä kuitenkin olisi silloinkin ollut paikallaan opastaa uusia työntekijöitä työpaikan ”etikettiin”.

Kirjastouran alkuajoilta on ikimuistoinen, omakohtainenkin kokemus uutuuskirjaa tilaavasta asiakkaasta. Uutuuksia sai tilata, jos teos oli jo kokoelmissa. Kerran eräs asiakas tuli lainaustiskille ja pyysi minua antamaan kortin, että voisi tilata kirjan. Kysyin, kuten oli neuvottu, mistä kirjasta oli kyse. Koska hänen haluamansa kirja ei ollut meille vielä tullut, jouduin sanomaan, ettei kyseistä teosta voi vielä varata.

Asiakas oli entinen armeijan upseeri, joka kovalla kuuluvalla ja käskevällä äänellään huusi, että sali raikui: ”Nyt te kumarrutte, ja otatte sieltä kaapista sen kortin ja annatte minulle! Minä olen tilannut täältä kirjoja ennen kuin te olette edes syntynyt!” Tein työtä käskettyä. Asiakas täytti kortin ja otin sen vastaan. Antaessaan korttia hän ilmoitti tekevänsä minusta valituksen johtajalle, joka on hänen henkilökohtainen tuttavansa. Olin kauhusta jäykkänä. Asiakkaan lähdettyä juoksin takahuoneeseen, ja sulkeuduin taas kerran wc:n turvaan itkemään.

Seuraavana päivänä otin kortin, ja menin peloissani kertomaan johtajalle, mitä oli tapahtunut. Odotin raivostunutta haukkumista, mutta toisin onnekseni kävi. Pyydettiin laittamaan kortti odottamaan kirjan saapumista.


- Mirja

maanantai 6. syyskuuta 2010

Palveluita pyörillä


Valmistelin jokin aika sitten pientä esitystä kirjastoautotoiminnasta ja tulin samalla kurkistaneeksi pyörillä kulkevien palveluiden historiaan. Monta hauskaa muistoa tuli mieleen omasta lapsuudesta Pohjois-Suomessa.

Liikkuvien palveluiden pioneereja olivat myymäläautot, joista ensimmäinen starttasi Osuusliike Elannon palveluksessa Helsingissä vuonna 1932. Myymäläautot yleistyivät 1950 -70 -luvuilla ja parhaimmillaan niitä oli liikenteessä yli 1200. Nyt jäljellä on viitisenkymmentä autoa.

Seuraava liikkuva palvelu olivat pankkiautot ja autopostitoimistot. Ensimmäinen pankkiauto palveli Helsingin Työväen Säästöpankin asiakkaita vuodesta 1952 alkaen. Autopostitoimistot kuljettivat postia ja tarjosivat Postin ja Postipankin palveluita. Tämä palvelu oli vilkkainta 1960 – 70-luvuilla ja autoja oli liikenteessä viitisenkymmentä. Toiminta loppui vähitellen 1980 -90-luvuilla väestön keskittyessä taajamiin.

Kirjastoautoja alkoi ilmestyä liikenteeseen 1960-luvulla kirjastolain 1961 ja kirjastoasetuksen 1962 muutosten myötävaikutuksella, kun kirjaston valtionapuihin alettiin laskea kuuluvaksi myös kirjastoauton hankinta- ja korjauskuluja. Toinen tekijä oli voimakas väestön muuttoliike ja elinkeinorakenteen muutos 1960 – 70-luvuilla. Väkeä siirtyi suurin joukoin maatalouden palveluksesta työn perässä suurempiin taajamiin. Tämä johti kyläkoulujen lakkautuksiin, minkä seurauksena kyläkouluilla opettajavoimin toimineiden sivukirjastojen tilalle tulivat kirjastoautot.

Ensimmäinen varsinainen kirjastoauto hankittiin Turkuun vuonna 1961. Kirjastoautot yleistyivät 1970-luvulla ja kasvu jatkui 1980-luvulle asti. Vuonna 1991 liikenteessä oli 234 autoa. Kirjastoautojen määrä lähti laskuun 90-luvulla, syinä taloudellinen lama ja maassamuuton toinen aalto. Kun autot vanhenivat, tilalle ei enää hankittu uusia. Nyt kirjastoautoja on liikenteessä noin 160.

2000-luvun alussa alettiin miettiä, miten kirjastoautoja voitaisiin hyödyntää muidenkin palvelujen viemisessä haja-asutusalueille. Muutamissa kunnissa on otettu käyttöön monipalveluautoja, joissa on kirjastopalveluiden lisäksi tarjolla postipalveluja, tulostus- ja kopiointipalvelua, asiakaspääte esim. pankkiasiointiin, kuljetuspalveluja ja terveyspalveluja.

Pyörillä kulkevat palvelut näyttävät siis palaavan. Mielenkiinnolla seuraan, miten monipalvelu kehittyy ja miten asiakkaat sen löytävät. Seuraavan kirjastoauton suunnittelussa nämä asiat on mietittävä tarkkaan.

- Tuija

perjantai 27. elokuuta 2010

Aina on skräpätty


Hämeenlinnan ja Hattulan kirjastot järjestävät kutosluokille suunnatun skräppivinkkikilpailun. Skräppäys on monipuolinen askartelun muoto, joka vie helposti mukanaan. Se on muistojen tallentamista, mielikuvien luomista ja koristelua. Skräppäyksen avulla saa läpikäytyä omia arvokkaita muistoja. Skräppivinkkikilpailussa muistot kohdistuvat luettuihin kirjoihin sekä niiden herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin. Kilpailussa käytetään skräppäysmenetelmää luovasti kirjallisuusharrastuksen syventämiseen.

Oi skräppäys! <3

Kaikki ihanat materiaalit: toinen toistaan kauniimmat paperit, leimasimet, leikkurit, sabluunat, valokuvat, ajatukset… Skräppäysmateriaaleja löytyy verkosta monesta eri paikasta, tässä paikallinen suosikkini: Skräpteekki

Itse hurahdin aiheeseen reilu vuosi sitten Strömsön myötä. Parasta harrastuksessa on se, että vain mielikuvitus on rajana. (Ja välillä myös ajanpuute.)

Kirjastosta löytyy kirjoja, joista saa ideoita, miten pääsee skräppäyksen alkuun:

Carlson, Cathrine Rein: Talleta tähtihetket : skräppää hauskoja pikkualbumeita
Nyt skräpätään
Riddell, Louise: Skräppäyksen käsikirja
Skräppää muistot talteen : askartele upeita, kestäviä muistokirjoja
Øinäs, Marlene: Skräppää muistot talteen : uudet hauskat ideat

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan skräppäystä, siitä saattaa hyvinkin innostua!

-Päivi-

perjantai 20. elokuuta 2010

Syksyihminen

Kuulun syksyihmisiin. Pimenevät illat ja kuulaat aamut aktivoivat tarpeen aloittaa taas kunnollinen elämä. Hankkia uusia liikunnallisia harrastuksia, opiskella, remontoida kotia… Luen Vanajaveden opiston esitettä kannesta kanteen, kuvitellen itseni työstämässä puuta, nypläämässä pitsiä ja keskustelemassa ruotsiksi. Teen listaa kaikista niistä uusista mielenkiintoisista kirjoista, jotka aion lukea talven aikana.

Syksy on lukijalle otollista aikaa, uusia kirjoja tippuu kirjastoonkin viikoittain laatikoittain. Suurimpien kustantajien uutuudet kirjasto saa tilattavakseen jo alkukesästä. Heti kun tilaukset on tehty, ne ovat myös asiakkaiden varattavissa. Usein jo siinä vaiheessa minäkin napsuttelen hyvän joukon varauksia. Helsingin Sanomien kaunokirjalista ja tietokirjalista antavat myös melko mukavan läpileikkauksen tarjonnasta. Tänä vuonna odotan ainakin Mikko Rimmisen, Petri Tammisen ja Juha Itkosen uutuuksia. Parhaat lukuvinkit usein kuitenkin saa työkavereilta. Joihinkin niistä voi tutustua kirjallisuussivuillamme.

Syksyihmisen todellisuus voi sitten olla ihan toinen. Kaikki VOP:n kurssit ovat täynnä, ehtii sinne afrotanssiin myöhemminkin. Remontti tyssää siihen vaiheeseen, että ei saa päätettyä millaiset keittiökaapin ovet haluaisi. Tiedän vain millaisia en halua, niitä nykyisiä. Suuren osan uutuuskirjoistakin joutuu raahaamaan lukemattomina takaisin, eihän niitä millään ehdi kahdessa viikossa lukea. Mutta tärkeintä on hyvä aikomus.


- Jaana